NUMERO 1/2012

Jorma Laine mentoroi
Lihapörssi auki käyttäjille
Krunex kasvaa Juvalla
Pro Luomu sai valtion tuen
Lihamylly uutiset ja lihabarometri
Makuliha 20 vuotta
Kooste lihakongressista
Makukoulu kasvattaa
öksää Kirkkonummella
Yrityskylä auki nuorille
Liha-alan koulutus Saksassa
Liha-alan palveluhakemisto
Kolumni

Mediatietoa


Lihalehti on liha-alan ammattilehti, jonka levikki kattaa myös päivittäistavarakaupan. Lehteä julkaisee Lihakeskusliitto ja kustantaa LKL-Kustannus Oy, jonka osakkaina on Lihakeskusliiton lisäksi muita liha-alan järjestöjä ja yrityksiä. 

Vuosittain ilmestyy kahdeksan Lihalehden numeroa, joiden yhteenlaskettu sivumäärä on noin neljä ja puoli sataa. Lehden kestotilaushinta on 70 euroa vuodessa. Lihalehden keskimääräinen painos on n. 4000 kappaletta ja lukijamäärä (Taloustutkimus 2006) noin 13000 henkilöä.

Avaa Mediakortti tästä >>