Lihalehti 7-8/2010

 
Pääkirjoitus 4


Kesko panostaa vastuullisuuteen 10
Vastuullisesta liiketoimin nasta on hyötyä muillekin kuin yritykselle itselleen. Myös yhteis työkumppanit ja asiakkaat sekä monet muut sidosryhmät saa­vuttavat etuja. Vastuullinen liike toiminta on ennen kaikkea ta voitteisiin sitoutumista ja pitkä jänteistä työtä. Ruokakeskolla vastuullisuus on osa strategiaa ja normaalia johtamista.

Liha-alalla niukasti tutkimusta 13

Saksassa tingitään lisäaineista 16

Nimityksiä 19

Nitriittirajat tiukentumassa 20

Makkaramarkkinat Tammelassa 23
Tammelan Makkaramarkki nat järjestettiin 19.6 pilvipoutai sen sään vallitessa. Järjestäjien arvion mukaan paikalla oli noin 9000 vierailijaa. Markkinoiden yhteydessä kilpailtiin valtakunnalli sesta makkara- ja sinappi-mestaruustittelistä.

Lihamylly Uutiset 26

Farmari Maatalousnäyttelyssä Mikkelissä 30

Rosvopaisti maistui veteraaneille 34
Helteisen heinäkuun päätteeksi kerääntyi Lahden suurhalliin tuhat veteraanijärjestöjen jäsentä seuralai sineen. Tilaisuus oli yksi kymme nestä Finnairin ja kumppanien jo 17:tta vuotta veteraaneille järjestä mistä ja sponsoroimista sinivalkoi sista rosvopaistitapahtumista.

Vanha Laamanni osaa riistan 37

Savuhovi aloittaa syyskuussa 40
Keravalla aloittaa syyskuussa toimintansa kokonaan uusi liha-alan yritys. Investoinnin arvo on noin kolme miljoonaa euroa. Savuhovi Oy:n pää-strategia on palvelumyynti ja korkea-laatuiset, aidolla luonnonsavulla palvatut lihajalosteet.

Liha-alan palveluhakemisto 44

Kolumni 54

Materiaalina Liha: Kylmäsavutuotteet 55